Siirry suoraan sisältöön

HALLITUS

Lippukuntaa johtaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan, jota kutsutaan lippukunnanjohtajaksi, lisäksi pestijohtaja, ohjelmajohtaja, rahastonhoitaja ja enintään neljä muuta. Lippukunnanjohtaja ja hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan sekä keskuudestaan tai ulkopuolisista sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat virkailijat. Hallitukseen voidaan valita myös 0-7 varajäsentä. Hallitus on päätösvaltainen, mikäli vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä.”

Pitkäjärven Vaeltajat ry:n säännöt

Hallitus käyttää lippukunnan korkeinta päätösvaltaa lippukunnanjohtajan johdolla. Hallituksen vastuulla on muun muassa lippukunnan toiminnan ja tapahtumien suunnittelu ja valvominen, vuosikokousten valmistelu ja koollekutsuminen sekä lippukunnan edustaminen. Hallituksen toimet varmistavat, että PitVan toiminta on laadukasta ja kestävästi rahoitettua, lippukunnan tiloista ja omaisuudesta pidetään huolta, ja tarvittaville tehtäville löytyy oikeat tekijät.

Hallitus kokoontuu noin kolmen viikon välein järjestettävissä hallituksen kokouksissa, joissa keskustellaan ja päätetään lippukunnalle ajankohtaisista asioista sekä jaetaan vastuutehtäviä hallituksen jäsenille. Hallituksen kokouksissa tehdään myös viralliset päätökset toimintaan vaikuttavista asioista, kuten Kammin remontista tai lippukunnan kaluston täydennyksistä.

Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma pesti eli vastuu tietystä osasta lippukunnan toimintaa. Näin kenelläkään ei ole harteillaan liian suurta osaa lippukunnan tehtävistä, ja jokaisesta vastuualueesta vastaa asiantunteva osaaja.

Pitkäjärven Vaeltajat ry:n hallitus 2024

Helmi Tossavainen

Lippukunnanjohtaja

+358 44 0120231
lpkj@pitkajarvenvaeltajat.fi

Ville Vuori

Pestijohtaja, jäsenrekisterinhoitaja

+358 40 5681520
ville.vuori@pitkajarvenvaeltajat.fi

Viivi Österholm

Ohjelmajohtaja

+358 40 4846201
viivi.osterholm@pitkajarvenvaeltajat.fi

Ville Vuori

Pestijohtaja, jäsenrekisterinhoitaja

+358 40 5681520
ville.vuori@pitkajarvenvaeltajat.fi

Helmi Tossavainen

Lippukunnanjohtaja

+358 44 0120231
lpkj@pitkajarvenvaeltajat.fi

Viivi Österholm

Ohjelmajohtaja

+358 40 4846201
viivi.osterholm@pitkajarvenvaeltajat.fi

Justus Jutila

Rahastonhoitaja, isännistön puheenjohtaja

+358 44 9714003
laskutus@pitkajarvenvaeltajat.fi

Elsa Tuomala

Viestintävastaava

+358 40 1407270
elsa.tuomala@pitkajarvenvaeltajat.fi

Eero Sahlberg

Hallituksen jäsen, webmaster

+358 45 8919757
eero.sahlberg@pitkajarvenvaeltajat.fi

Kristian Karjalainen

Sihteeri, kolomiliisi

+358 40 1715516
kristian.karjalainen@pitkajarvenvaeltajat.fi

Anna Ranne

Hallituksen jäsen, samoajien ikäkausivastaava

+358 40 3543266
anna.ranne@pitkajarvenvaeltajat.fi

Eljas Räisänen

Hallituksen varajäsen, tarpojien ikäkausivastaava

+358 40 0199274
eljas.raisanen@pitkajarvenvaeltajat.fi

Paavali Keppo

Hallituksen varajäsen, kämppäisäntä

+358 44 9747446
paavali.keppo@pitkajarvenvaeltajat.fi

Nuutti Vaahteranoksa

Hallituksen varajäsen, kämppäisäntä

+358 45 1895255
nuutti.vaahteranoksa@pitkajarvenvaeltajat.fi

Eino Karppinen

Hallituksen varajäsen, kalustonhoitaja

+358 44 9877397
eino.karppinen@pitkajarvenvaeltajat.fi

Elsi Hopsu

Hallituksen varajäsen

+358 45 6004034
elsi.hopsu@pitkajarvenvaeltajat.fi

Maximilian Bergström

Hallituksen varajäsen

+358 40 9685191
maximilian.bergstrom@pitkajarvenvaeltajat.fi